*

AriJalonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lentokenttä

Politiikkaa kesän kynnyksellä

Eduskunnassa puhuttiin eilen puhuttiin ”brexistä” eli Britannian erosta. Saa nähdä, koska aletaan puhua ”fixistä” eli Suomen erosta. Seurataan tilannetta ja tulevaa kehitystä tarkasti.

Vuonna 1994 äänestin kansanäänestyksessä, ettei liitytä EU:hun. Nyt kun me kuitenkin olemme EU-jäseniä, niin minä ajattelen, että pysytään EU:ssa ja  koetetaan vaikuttaa Euroopan kehitykseen unionin sisältäpäin. Olisin toivonut, että britit pysyvät mukana.

Kehärata on kallis virheinvestointi

Kehärata avataan tänään liikenteelle. Se yhdistää Vantaankosken rautatien päärataan. Samalla syntyy rautatieyhteys Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Alun perin suunnitteilla oli Martinlaakson rautatien jatkaminen Kivistöön. Marjaradan piti antaa mahdollisuudet lähes 30 000 työpaikan ja lähes 30 000 asunnon rakentamiselle Marja-Vantaan alueelle. Marjaradan arvioitiin maksavan noin 60 miljoonaa euroa.

Hei me lennetään

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tänään lentoliikennestrategiansa vuoteen 2030 saakka. Strategiassa painopistealueina on Helsinki-Vantaan ohella Pohjois-Suomen, Itä-Suomen ja Tampereen kenttien ja niitä ympäröivien muiden liikenneyhteyksien kehittäminen. Turun lentokenttä sen sijaan uhkaa jäädä paitsioon Finavian verkostoa kehitettäessä. 

Finavia on yhä selityksen velkaa

Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho kirjoitti sunnuntain 14.12.2014 Lapin Kansassa lentoliikenteen kehittämisestä ja Finavian roolista. Saariaho kirjoittaa muuttotappioista ja työpaikkakadosta kärsivistä maakunnista, joiden suppea väestömäärä ei riitä lentoasemien palvelutason ylläpitämiseen. Saariahon tulisi huomioida, että vaikka vain noin 3,3 % Suomen väestöstä asuu Lapissa, on maakunnan vientitulo, matkailu mukaan luettuna, lähes 10 % koko Suomen vientitulosta.

Lentokentästä syksyn kuuma aihe - haastatteluni lehdessä

 

Luoteis-Uusimaa -lehden toimittaja soitti viime viikon torstaina ja ehdotti haastattelua Nummelan lentokentän laidalla. Kertoi että lentokenttäasiasta on tulossa syksyn kuuma aihe, tekeehän Liikenneministeriön, Finavian ja Helsingin kaupungin palkkaama konsulttiyhtiö parhaillaan selvitystä niistä Malmin lentokentän toiminnoista, jotka voitaisiin siirtää Nummelan lentokentälle, selvitys valmistuu elokuun lopulla.

Lisää toimintaa Porin lentokentälle - myös maanpuolustuskoulutusta

Porin lentokenttä on tärkeä paitsi porilaisille, myös Porin kaupungille - ajatellen esimerkiksi matkailua, kaupankäyntiä ja ilmailualan koulutusta. Kentän toimintaa on syytä kehittää edelleen. Nyt onkin hyödynnettävä kaikki mahdollisuudet laajentaa toimintaa, mukaan lukien maanpuolustuskoulutus.

Jatkossa Porin lentokentällä voi olla nykyistä merkittävämpi rooli lentäjien koulutuksessa. Kentällä toimii jo Suomen Ilmailuopisto. Kun Malmin lentokenttä lakkautetaan, voisi myös Malmin kentällä toteutettua koulutusta siirtyä Poriin (esimerkiksi Patrian koulutusta).

10 syytä säilyttää Malmin lentoasema Helsingissä

Malmin lentoasema on tulevaisuuden liikennetarpeiden kannalta erinomaisella paikalla. Baltian maat, Pietari ja koko eteläinen Suomi ovat alle 300 km:n etäisyydellä. Malmin kenttä on sujuva ilmatie suoraan pääkaupunkiseudulle kymmeniltä Suomen ja lähialueiden paikkakunnilta, jotka sijaitsevat syrjässä suurten kaupunkien lentoasemista. Malmin historiallinen lentoasema vietti 70-vuotisjuhliaan toukokuussa 2008.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä