AriJalonen

Ministeri pihalla hätäkeskusuudistuksesta

Maassamme toteutetaan parhaillaan hätäkeskusuudistusta, jossa lakkautetaan hätäkeskuksia ja muodostetaan uusia isompia hätäkeskuksia. Tällä hetkellä toiminnassa ovat uudet Oulun, Kuopion, Porin ja Turun hätäkeskukset. Tämän vuoden aikana muodostetaan vielä uudet Vaasan ja Keravan hätäkeskukset. Uudistuksen myötä on menetetty jo lähes 80 vakinaista työntekijää (luku ei sisällä Hämeen hätäkeskusta ja muita tämän vuoden puolella lakkautettavia yksiköitä).  

Kysyin ministeri Räsäseltä, onko uudistus hänen mielestään onnistunut. Ministerin mielestä uudistus on toimiva: esimerkiksi valtakunnalliset erot vastausajoissa ovat pienentyneet, ja EENA (European Emergency Number Association) on palkinnut hätäkeskusjärjestelmämme. Lisäksi ministeri toteaa, että hän ei ole havainnut mitään joukkopakoa alalta.

Ilmeisesti ministeri on lukenut eri tilastoja kuin minä! Hätäkeskuslaitoksen oman taustamuistion perusteella lakkautettujen hätäkeskusten vakinaisista työntekijöistä 79 on lopettanut ja 116 jatkaa virassa (Turkuun liittyneen Hämeen hätäkeskuksen luku puuttuu). Luvut kuvaavat tilannetta välittömästi lakkautusten jälkeen. Todellisuudessa lopettaneita työntekijöitä on vielä enemmän, koska osa työntekijöistä on lopettanut työsuhteensa kyllästyttyään pendelöintiin kotipaikkakuntansa ja uuden työpaikkakunnan välillä.

Henkilöpoistumaa tulee siitäkin syystä, että työtahti hätäkeskuksissa on kiristynyt - sama hyvä työ tehdään nyt vähemmällä henkilöstöllä kuin ennen. Työntekijöiden oman havainnon mukaan alalla viihdytään alle 10 vuotta, ja hätäkeskuksista vaihdetaan vähemmän stressaaviin ja paremmin palkattuihin töihin.

Harmittaa, että ministeri on ihan pihalla lopettaneiden työntekijöiden määrä suhteen. Ministeri ei näköjään ymmärrä, että sama palvelu tuotetaan nyt pienemmällä henkilöstömäärällä ja se kuluttaa työntekijät loppuun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat